maanantai 22. huhtikuuta 2019

Tylsää ja vakavaa ja tärkeetä

Oon ruvennut miettimään, että haluaisin jollain tapaa lisätä ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta, vegaanisen elämän hyvistä puolista, pikamuodin ja turhan kulutuksen haitoista, ihmisoikeusasioista ja tasa-arvoasioista. Tai ainakin tuoda oman mielipiteeni asioista jotain kautta esiin.
Välillä ahdistaa, kun tuntuu että ympärillä olevista ihmisistä vaan pari oikeesti ajattelee näitä asioita ja haluaa muutosta asioihin, ja syy siihenhän on se, että näistä asioista ei puhuta tarpeeks, vaan päinvastoin näitä hyssytellään. Ja ahistaa siis siks, että jos ihmiset ei tiiä näistä, eikä ajattele näitä, niin miten sitä muutosta saadaan tarpeeks laajaks, sellaseks et asiat alkaa oikeesti muuttumaan valtakunnallisella tasolla, ja sit ihan globaalistikkin? Ite leimaudun helposti tylsäks ja liian vakavaks ihmiseks, koska koen nää asiat niin tärkeiks et se miun mielipide tulee ihan vahingossa esiin, kun aiheita sivutaan. Koska koen että jos oon vaan hiljaa ja myöntelevä tilanteessa, missä esim. puhutaan negatiivisesti maahanmuuttajista tai vähätellään tasa-arvoa tai ilmastonmuutosta, niin osallistun siihen ja koska toivon muutosta, eikö miun sillon piä tuoda esiin omat ajatukseni? Mut sit oon hyökkäävä, vakava ja tylsä. Ja myönnän olevani sitä useesti ja välillä se on raskasta ja sit mietin et pitäskö lopettaa ja olla vaan hiljaa ja joskus jopa osallistua keskusteluihin, jotka sotii omia arvoja vastaan? Mut sit aina muistan et en aio olla vähemmän minä, vaan siks et miusta pidettäs enemmän. Ja loppujen lopuks yritän kyllä olla olematta syyllistävä, ja tuomaan asiat esiin ennemin sillä kannalta et sanon et joo mut mie oon ajatellu et mitäs jos asiaa ajatteleekin tästä näkökulmasta? Tai siis et yritän kyllä mahdollisimman neutraalisti tuua sen asiani, ilman syyllistämistä, mut en taida onnistua siinä aina 😅
Ja nyt tässä kohtaa on mainittava et miulla itsellänikin on näissä asioissa paljon parannettavaa, enkä todellakaan ole ketään parempi ihminen, enkä tosiaankaan tee kaikkea mitä pitäis tehä, enkä tosiaankaan tiedä kaikkea kaikesta. Ja itseasiassa toivonkin et ihmiset myös miulle sanoo, jos huomaavat, että teen tai sanon jotain, jonka vois ehkä tehdä tai ajatella jotenkin toisin, jotta saisin uusia näkökulmia asioihin. Asiat ei oo ikinä mustavalkoisia, eikä miun mielestä ihmisen pitäis ikinä juuttua yhteen ainoaan tapaan ajatella tai yhteen ainoaan mielipiteeseen, vaan niitä pitäis aina olla valmis muuttamaan uuden tiedon valossa! Ja sit tietenkin jokainen tekee parhaansa omista lähtökohdistaan, ja uskoo eri asioihin, ja ihmiset ajattelee asioita omien arvojensa kautta ja ne on jokaisella erilaisia eikä kenelläkään vääriä, toivon vaan että ihmiset ees tiedostas ehkä asioita enemmän, et voisivat sit nimenomaan valita omat uskomuksensa, arvonsa ja tekonsa, kun on tiedossa eri vaihtoehtoja eikä vaan että tehdään asioita yhdellä tavalla siks et niin on aina tehty.
Näiden ajatusten pohjalta aattelinkin et voisin tänne blogiin rustailla ajatuksiani, että saisin ne taas täältä päästä ulos, ehkä joku niitä lukeekin ja ehkä jopa ajattelee asioita uudelta kantilta sen jälkeen? Aloittelen varmaan paneutumalla ilmastonmuutosasioihin. Ig:ssä kiersi #olenvalmis haaste, jonka tarkoituksena oli näyttää päättäjille, mitä olemme valmiita tekemään ilmastonmuutoksen pysäyttämisen eteen ja oma listani näytti tältä:
✔ välttämään muovin ostoa/käyttöä
✔ vähentämään kertokäyttöisten asioiden käyttöä kantamalla kestovaihtoehtoja mukanani
✔lajittelemaan ja kierrättämään roskani oikein
✔ syömään täysin kasviperäistä ruokaa
✔ vähentämään ruokahävikkiä
✔ maksamaan enemmän ympäristöämme tuhoavista tuotteista
✔ liikkumaan omin jaloin tai julkisilla ✔välttämään lentokone- ja laivamatkoja
✔ pitämään kosmetiikka-, hygienia- ja siivoustuotteeni mahdollisimman luontoystävällisinä
✔ luopumaan pikamuodista/lopettamaan turhan ostamisen, eli ennen ostamista harkitsen kahdesti ja vaikka kolmesti, että tarvitsenko tätä todella. Jos tarvitsen, pyrin löytämään sen käytettynä. Jos tämä ei ole mahdollista, ostan vastuullisesti tuotettuja kestäviä tuotteita.

Nyt aattelinkin, et voisin yks kerrallaan avata näitä asioita täällä blogissa. Eli vaikka kerran viikkoon kirjoitan yhdestä listaamastani asiasta, että miksi ja miten jne. Tällä viikolla siis palailen vielä kirjoittelemaan muovin oston/käytön välttämisestä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Tasa-arvo

Miun ukki sano täs yks päivä, et tasa-arvo on monimutkanen asia, johon mummi tokas, et niin on jos sen niin haluaa ajatella. Ite totesin et miusta se on sitä et kaikkia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisina. Kuullostaa niin yksinkertaselta, mut kyllähän se toteutus tuntuu olevan hyvinkin haasteellista ja monimutkaista toisinaan.

Meil on asiat täällä Suomessa sen osalta jo aika hyvin, vaik on kyllä toki petrattavaa, esim. vanhemmuuteen ei vielä suhtauduta kovin tasa-arvoisesti, liian usein tulee vastaan ajatus siitä, että äiti on isää automaattisesti tärkeämpi ja parempi. Ja itse oon tän kuluneen vuoden aikana tajunnut, että se on vanhanaikainen ajattelutapa, josta olisi hyvä kasvaa jo ulos. Ja uskon et sinne päin ollaan kovaa vauhtia menossa. Muistakaa siis isät ja äidit; te ootte molemmat vanhempia, ihan yhtä paljon. Toki jokainen perhe päättää ite nää asiat, enkä sano et kaikkien tarvii nähä asia samoin. Mut uskon et ei pidä iseiltä kieltää sitä mahdollisuutta olla samanarvoinen kuin äiti, eikä kieltää äideiltä oikeutta odottaa isältä yhtäläistä osallistumista vanhemmuuteen.
 On myös hyvä muistaa,että monessa maassa minkäänlaiseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka. Tuntuu välillä siltä, että me eletään täällä, missä meillä oikeesti on asiat aika hemmetin hyvin, ja suljetaan silmät ja korvat siltä totuudelta et kaikkialla ei oo asiat hyvin. Tuntuu myös että jos otat nää asiat puheeks, esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai tän  tasa-arvon puutteen tai muun vaikeen asian, tulee siusta se ihminen, joka kuvittelee olevansa fiksumpi tai parempi kuin muut, tai liian vakava tai epäkiitollinen siitä mitä on, ongelmien etsijä, liikoja stressaava. Vaik eihän se noita asioita merkitse yleensä, ei se et asiasta puhuu, tarkota et itekkään toimis aina oikein kaikessa tai ees ois välttämättä oikeessa siinäkään asiassa, se vaan tarkoittaa et haluu ehkä tehä jotain hyvää tai keskustella vaan asiasta mikä kiinnostaa. Eikä sen myöskään tarvii tarkottaa et pitää olla vakavissaan koko ajan tai et ois tyytymätön. Miun mielestä voi olla samaan aikaan perusiloinen ja onnellinen ja kiitollinen kaikesta hyvästä mitä on saanut ja silti välittää vakavista asioista ja huolehtia asioista. Ihminen voi myös kantaa surua sisällään ja olla silti onnellinen kun on onnellisia hetkiä, ei yksi sulje pois toista. Miksi kaiken keskustelun pitäis aina olla kepeää ja hauskaa ja huoletonta? Eikö aina välillä voida edes hetkeks vakavoitua ja sit palata taas kepeään ja huolettomuuteen, kun ne vakavammat päässä pyörivät mietteet on käyty läpi.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Kateus

Viime aikoina elämääni on hiipinyt myös kateus. Pitkään elelin silleen et ei juurikaan kateuden tunteita ollut, tietty oli sellasia heikkoja hetkiä et nous mieleen et oisinpa yhtä kaunis ku tuo, jotka sit ravistelin pois sillä ajatuksella et oon kaunis ja oon hyvä just tälläsenä kuin oon. Mut ei sellasia katkeruuden sävyttämiä kateuden tunteita oo ollut vuosiin, joita nyt välillä pyrkii pintaan.

Kun nään kaupassa pareja ja perheitä yhdessä tekemässä ostoksia iskee kateus. Joka hukkuu kyllä nopeasti ensin surun alle ja sitten saankin yleensä itteni tsempattua siihen, että kaikelle on tarkotuksensa ja miulla on elämässä niin paljon aihetta onneen että pitää olla kiitollinen ♥ mut välillä on vaikeampia päiviä, kun tuntuu vaan niin siltä et miulta on viety jotain ainutlaatuista.
Kun kaverit postaa kumppaneistaan rakastavia kuvia tai stooreja instaan, iskee kateus ja ehkä pieni itsesäälikin. Miks he rakastaa ja jaksaa toisiaan, miks en voi olla yhtä hyvä? Ja sit suutun itelleni noista ajatuksista. Koska oikeesti oon sitä mieltä et on ihanaa et kavereil menee hyvi ja on kestäviä parisuhteita ja et ei se oo miulta pois, eikä miun kuulu verrata itteeni kavereihini.
Satun vaan olemaan niin pikkusieluinen et nää ajatukset nousee hetkessä esiin tietyissä tilanteissa, ja sit ihmettelen et miksi, oi miksi, en vaan voi iloita toisten onnesta ilman omia katkeruuksia?
Ja kyllä, uskon että negatiiviset tunteet on osa elämää eikä niitä pidä kieltää, en kumminkaan halua katkeroitua, ja uskon että kateuden tie syöksyy kovaa juuri katkeroitumisen pelikentille.
Onneks ollaan pojan isän kanssa kumminkin hyvissä väleissä, ja oon onnistunut selvittää omat tunteeni sen verran hyvin, et en oo hälle enää vihanen, en kanna kaunaa ja, kliseiden klisee, haluun et hänellä on kaikki hyvin ja et mei välillä vois jaetun vanhemmuuden lisäks olla aitoo ystävyyttäkin.
No tässä tän päivän synkistelyt sitten. Syy miks tänne blogiin nyt tulee näitä ei niin positiivisia kertomuksia, ja hieman itsekeskeisiä 😅, on ihan vaa se et nää tunteet ja ajatukset on nyt just niitä, jotka miun on saatava ulos, et ne ei enää niin paljon pyöris täällä pienessä pääkopassa.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Ihan vaan omat rinnat

Leo on nyt 1v 2kk, ja viihtyy rinnalla vielä usein, nyt vielä useemmin kun on ollut kipeänä. Vielä vähän aikaa sitten olin aivan sillä kannalla, että yritän imettää lapsentahtisesti vähintään sinne asti kunnes Leo täyttää kaksi.
Nyt en enää tiedä. On hiipinyt päähän sellainen hassu ajatus, että haluaisin rintojeni  kuuluvan ihan vaan miulle itelleni. Varsinkin iltaisin tapahtuva roikkuminen käy välillä ahdistamaan. Tässä samalla ymmärrys heitä kohtaan, joilla imetys jää heti alkuunsa ahdistuksen vuoksi on lisääntynyt, ei sellaisen tunteen kanssa kannata väkisin imettää, se on jo suorittamista parhaimmillaan ja vanhemmuudessa on omat vaikeutensa ilman suorittajamoodiakin 😅
Iloitsen kyllä suurimman osan ajasta suloisista imetyshetkistä ja välillä naurattaa kovastikin Leon rakkaus rintojani kohtaan. Mutta ei aina. Ja siks oonkin ruvennut vakavasti harkitsemaan nyt ainakin yöimetysten lopettamisesta. Toisaalta jännittää paljonkin se, kuinka vaativa ja väsyttävä prosessi se tulee olemaan, ja et onnistuuko se edes, koska nukutaan Leon kanssa vierekkäin. Ajatuksena kyllä olis, että Leon ollessa isällään, ei isä tarjoisi enää iltaisin ja öisin sängyssä lainkaan maitoa, vaan iltapalapöydässä maito tarjolla pillupullossa ja iltapalalta pesujen kautta sänkyyn, ilman maitoa. Yöllä kun herää saa pillipullosta vettä, ei maitoa. Sitten tietenkin, kun hää tulis kotiin, miekään en enää iltapalan jälkeen tarjois rintaa kuin sohvalla, jonka jälkeen pesut ja sänkyyn, ja pillipullosta vettä yöllä kun herää.
Oon siis ajatellut tätä jonkin verran jo, kun suunnitelmakin on jo muotoutunut. Silti samalla pyörii mielessä, et en ehkä kuitenkaan haluais lopettaa ennen kuin pystyn hänelle selittämään (niin et hää sen ymmärtäis), että nyt ei enää syödä rintaa öisin. Ja mitä jos ne illat ja yöt ei siitä sit rauhotukkaan? Jos imetys onki meillä taannut sen, että ei oo mitään hurjempia hulinoita öisin, vaan saan hänet aina nopeesti tipahtamaan uusiks kun tyrkkään rinnan suuhun 😂 niin jos tää häviää, niin joudunko sit valvomaanki enemmän sen sijaan et unta tulis lisää? Ja yks asia mikä mietityttää on se, et toisinaan en saa ite edes unta, ennen kun hää käy vielä tissillä, kun oon ite saanu iltapuuhat valmiiks ja tuun sänkyyn. Valvonko sit sen takia enemmän et oon niin rutinoitunut tohon imetykseen et en osaa nukkua enää ilman sitä. Ja onhan tossa vaikka ja mitä muita asioita mitkä mietityttää.
Voiko siis olla et en kumminkaan oo valmis lopettamaan vielä ees yöimetystä? Kuuluuko tää nyt sarjaan vaikeita kysymyksiä vanhemmuudesta? Vai teenkö taas vaan yksinkertaista asiasta hankalan 😅
Tähän vielä loppuun asioita, joita nykyisin kaipaan ja jotka saisin jos lopettaisin imetyksen kokonaan:
Vapaus valita vaatteet ilman, että joudun pohtimaan voiko niissä imettää
Vapaus riisua vaatteet ilman, että piraija iskee kiinni
Vapaus istua sohvalle lapsi sylissä, ilman että ruvetaan vaatimaan ylävartalon paljastelua
Vapaus nukkua ilman erään evästaukoja
Vapaus herätä ilman aamiaisbaarina olemista
Tunne siitä, että rintani ovat taas ihan vaan minun omat. Onhan tässä jo kaks vuotta lainattu itseä toiselle, ensin asunnon muodossa ja nyt maitobaarina.


lauantai 23. helmikuuta 2019

Jos olisin vähemmän

Jos olisin vähemmän äänekäs, vähemmän tempperamenttinen, vähemmän rehellinen, vähemmän periaatteellinen, vähemmän huomiota herättävä, vähemmän painava, vähemmän vegaani, vähemmän sählä, vähemmän hajamielinen, vähemmän epäjärjestelmällinen. 

Jos olisin vain vähän vähemmän minä, olisiko lapsellani iltaisin kaksi vanhempaa suukottamassa hyvät yöt, olisiko minulla joku jonka kanssa jakaa ilot, surut ja vastuu.

Mutta olisinko sitten myös vähän vähemmän iloinen, vähemmän rakastava, vähemmän ennakkoluuloton, vähemmän ystävällinen, vähemmän spontaani, vähemmän luotettava.

En tiedä. Enkä varmasti koskaan tule tietämään, sillä olen aina ollut tälläinen vaikka minua on aina sen takia joku haukkunut, väheksynyt tai karttanut. 
Tällä kertaa se vain sattui eniten.

torstai 30. elokuuta 2018

Hupsista!

Eipä ole tullut blogia avattua aikoihin, ei muiden blogien lukemisen merkeissä, eikä itse kirjoittamisen merkeissä... Miksi? Syynä ehkä lähinnä se että aivot ovat aivan täysin äiti-vaihteella. Päässä pyörii ajatuksia lähinnä Leosta, Leon ihanuudesta ja Leon ruuista. Ja kun viettää koko ajan oman pienen ihanuuden kanssa aikaa, tai tekee ruokaa lapselle, sekä itselle ja vielä yrittää salilla käydä muutaman kerran viikossa, ei siinä paljon jää aikaa muulle. Ja tosiasia on, että jos oon illalla/päivällä saanut hetken hengähtää Leon nukkuessa, ei siinä ensimmäisenä, eikä toisena ajatuksena ole palata blogimaailmaan, vaan haluaa vaan hengähtää, lukea kirjaa/selata somen. Samasta syystä Leon vauvakirja ja valokuvakansiot ovat myös pahasti jääneet jälkeen... Nytkin makaan tässä nukkuvan vauvan vieressä kännykkä käessä tätä kirjoittamassa. Selasin somen ja kirja ei nyt huvitakkaan ja sähköpostiin tuli blogin olemassaolosta muistutus, joten aattelin rustata edes pienen pätkän selitykseksi hiljaisuudesta. Ja on myös eräs asia, joka vaikuttaa tähän. Ennen lähettelin Tonin kanssa päivisin viestejä, kuvia Leon puuhailusta ja päivän suunnitelmista sopimista jne. Nyt en voi sitä enää tehdä, olen nimittäin tänään neljättä päivää virallisesti sinkku, sekä pienen miehen lähivanhempi. Tämä elo on ollut toisaalta ihan rutiinia, toisaalta kumminkin hyvin kummallista omituista ja tietenkin valtavan surullista välillä. Mutta keskityn nyt vain äitiyteen ja siihen iloon mitä Leo tuo elämään niin kyllä tää yksin olo tästä hiljakseen tutuksi ja hyväksi muuttuu taas. 
Mitä Leolle kuuluu? Leo on valtavan iloinen puuhasteleva pieni mies, Leo naureskelee, juttelee ja tutkii maailmaa vauhdilla kontaten. Leo myös nousee tukea vasten seisomaan ja ottaa askelia kun käsistä pitää kiinni. Hampaita taitaa olla jo 6 😱 Leo syö hienosti kiinteitä sormiruokaillen ja ruokailuhetket ovatkin aivan ihanan hauskoja suloisia, mutta myös sotkuisia hetkiä 😂 Leo käy tissilläkin vielä ahkeraan, 8-10 kertaa päivässä 😅 Leo tykkää lukea äitin kanssa, ja eläinkirjat ovat ihan lemppareita! Lempiruoka on höyrytetty kesäkurpitsa 😂 Käydään vauvamuskarissa ja vauvauinnissa joka viikko, siellä aina kun mahdollista äiti sekä isä mukana. Huomenna Leo on


jo 8kk!
Noh, tässä nyt pikainen sepustus tähän väliin, saa nähdä löytyykö täältä taas pohdintoja nyt useammin, kun tilanne on hieman muuttunut.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitiys

Tänään olen miettinyt tätä paljon. Äitiyttä, sen ihanuutta, ja sitä kuinka suuri kunnia se on. Kuinka suuren kunnian olen saanut, kun olen 42. viikon ajan saanut kasvattaa sisälläni pientä elämää, oppia rakastamaan ja oppia olemaan aidosti epäitsekäs. Synnyttänyt elämän ulos, osaksi tätä maailmaa, kasvamaan ja oppimaan. Ja vaikka aluksi synnytyksen jälkeen tunteet olivat ristiriitaiset, niin nyt jo hieman haikeana kaipaan sitä hienoa hetkeä, kun tuo elämäni keskipiste minusta ulos löysi tiensä.
Olen nauttinut äitiydestä, ja rakkauteni tuntuu kasvavan päivä päivältä poikani kanssa. Olen kiitollinen, että minusta tuli äiti. Että olen saanut kunnian kokea nämä tunteet, jotka vain toinen äiti voi todella ymmärtää. Joita en ennen edes voinut kuvitella, että voisi olla. Jotka ovat myös auttaneet minua ymmärtämään, kuinka paljon, minun oma äitini minua rakastaa, ja lujittanut minun rakkautta häntä kohtaan entisestään.
Omasta mielestäni ei ole mitään parempaa, kuin olla äiti ❤
Hyvää äitienpäivää kaikille ❤

Tylsää ja vakavaa ja tärkeetä

Oon ruvennut miettimään, että haluaisin jollain tapaa lisätä ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta, vegaanisen elämän hyvistä...